PallasPro-Intro -verkkokirjasto
Verkostoitumisen edelläkävijät
Kirjastot ovat edelläkävijöitä sähköisten palvelujen tarjoajina. Uusia kirjastopalveluja tuotetaan ja aineistoja hyödynnetään entistä tehokkaammin tietoverkossa. Käyttäjäkeskeisyys ja erilaisten käyttäjien tarpeet ovat avainasemassa verkkopalveluiden suunnittelussa. Erityisesti on huomioitu käytettävyys ja saavutettavuus.
Kirjastotyön ja kirjastojärjestelmän kehittäjät ovat verkostoituneet käyttäjäryhmätoiminnan, luottamuksen ja kumppanuuden kautta toteuttamaan innovatiivisia ideoita ja luomaan kirjaston prosesseja tukevia toimintoja: Asiakkaille tarjotaan yhä kattavammin mahdollisuuksia hoitaa itse omia asiointitarpeitaan. Personoitujen palvelujen kirjo laajenee. Monikanavaisuus, erilaiset päätelaitteet, digitaalinen televisio ja näiden yhdistelmät rikastuttavat myös kirjaston palvelutarjontaa.
Verkkoteknologioiden kehityksen seuranta ja hyödyntäminen sekä panostus esimerkiksi tietoturvaan ja käyttäjän tunnistetietojen salaukseen tuo vakautta kirjaston verkkopalveluiden kehittämiseen. Portaalit luovat osaltaan yhteyden muihin tietoverkkoihin ja kansalaisten omiin ja heitä palveleviin verkostoihin.
Laajeneva tiedon ja elämysten verkko
Intro-verkkokirjastosta on kehitetty sujuva aika- ja paikkariippumaton käyttöliittymä kirjastoon. Uudistettu verkkokirjasto tyydyttää tehokkaasti kirjaston asiakkaiden tarpeita, koska sen palveluja voidaan tarjota käytettäväksi erilaisilla välineillä (esim. mobiilit) ja sovittaa kohderyhmän mukaan.
Verkkokirjaston kautta pystytään laajentamaan palvelujen tarjontaa ja parantamaan saavutettavuutta. Kirjaston käyttäjä voi laajentaa toimintapiiriään etälainauksen ja seutuvarauksen keinoin ja kirjastolla on toimivat mahdollisuudet vauhdittaa aineiston kiertoa ja tarjota sitä entistä useamman kansalaisen saataville. Verkkokirjasto voidaan myös kytkeä osaksi laajempia haku- ja palveluportaaleja.
Tietoverkosta kansalaisten toimintaverkko
Kirjasto tarjoaa kansalaisille ja kansalaisten omaan käyttöön monipuolisia aineistoja sekä tieto- ja asiointipalveluja. PallasPro-yhteisössä toimii useita sellaisia seudullisia kirjastokimppoja, jotka tarjoavat palvelujaan ja aineistojaan yli kymmenen kunnan asukkaille.
Kirjastot työstävät tietoverkosta entistä aktiivisemman toiminnan verkon. Aineistojen halutaan kiertävän tehokkaasti. Seutuvaraus, seutu- ja etälainaus sekä digitalisointi vauhdittavat kokoelmien hyödyntämistä. Aineistot ovat esillä eri kanavien kautta ja eri tavoin ja niiden kohdentamisen avulla asiakastyötä voidaan tehostaa ja syventää myös erityisryhmiä palvelevaksi. Kirjastoille on avautunut kotimaisen - ja nyt myös pohjoismaisen - osaamisverkoston kautta laajat mahdollisuudet kehittää palveluja sekä lapsille, työikäisille että ikääntyneille.
Axiell tuo kumppanuutta verkkokirjastojen ja portaalien rakentamiseen. Lisäksi se tarjoaa muun muassa ratkaisuja oppilaitoskirjastoille (FreeLib), asiakastyöasemien varaustyökaluja (NetLoan) sekä aineiston paikantamispalveluja kirjaston pohjakartan kautta (Map-karttasovellus).
Tee virtuaalinen tila näkyväksi
OpenURL avaa verkkokirjaston käyttäjälle suoran reitin esimerkiksi Kansalliskirjaston portaalipalveluihin. Virtuaalitietokantojen ja suodattimien avulla tiedonhaku rajataan vain osaan kirjaston aineistosta, jolloin relevantti tieto pääsee näkyvämmin esille.
Lehtiliittymä on yksinomaan lehtiaineistoon pureutuva hakuliittymä. Sen avulla tiedonhaku saadaan tärppäämään myös yksittäiseen lehteen ja sen kautta voidaan luoda mahdollisuus päästä käsiksi myös verkkolehtien artikkeleihin.
Hakuvinkki avustaa tiedonhakijaa vinkkaamalla: Asiasanaa kirjoittavalle tiedonhakijalle nostetaan esille järjestelmässä käytössä olevia samanalkuisia asiasanoja. Hakuvinkki voidaan myös valjastaa helpottamaan tekijöiden tai nimekkeiden tärppäämistä sekä hakutekijöiden oikean tai virheellisen kirjoitusasun löytymistä.